Tänään on se päivä. Jätin viimein hiukseni pesemättä, kylppärissä notkuvista shampoista huolimatta. Tarkoituksenani on siis jättää aluksi kaikki hiustenhoitoaineet pois, jonka jälkeen kokeilen tilanteen mukaan mahdollisesti jotain öljyjä tai ruokasoodamömmöjä. Katsotaan mitä tapahtuu.

Toistaiseksi sivun ulkoasu on mitä on, kehittelen taustoja ja überkuuleja otsikkokuvia jahka kerkiän.

Lueskelin tänään myös kasvojenhoidosta ja aineiden jättämisestä pois. Olen aina ollut tosi laiska pesemään, ja varsinkin rasvaamaan, kasvojani. Sen takia iho on usein kuiva ja kiristävä. Tähän asti kokeilemani rasvat ovat vain aiheuttaneet finnikatastrofeja, joten pesemättömyys tuntuisi sopivan mulle melko hyvin. Lukemani mielipiteet olivat melko eriäviä toisistaan, suuri osa oli sitä mieltä että normaalin ihmisen ihoa ei olla luotu kestämään nykyajan ilmassa lilluvia myrkkyjä ja saasteita. Ensimmäisenä kokeiluna ajattelin ostaa kookosöljyä ja pestä kasvot saippuan sijaan sillä. Hirveän moni kertoi että kookosöljy ei lähde naamasta hirveän hyvin, mutta worth trying, jos toiveena on lopettaa ainakin kaikenmaailman kemikaalit.

Löysin hyllystäni maapähkinäöljyä, jota kokeilin levittää kuiviin käsivarsiin. Epäilys on, että kädet kuivuu kahta kauheammin. Toistaiseksi ei vielä mitään.